torstai 23. helmikuuta 2012

That was it part2

TAMMIKUU
  • Listasin asioita elämästä
  • Olin koukussa Skinssiin
  • Kouluun palaaminen tapahtui suht' ankeissa tunnelmissa
  • Jokainen elämän osa-alue ahdisti ja mikään ei tuntunut menevän putkeen
  • Otin itseäni niskasta kiinni ja viikon teemana oli aikaansaaminen
  • Kulutin Zoén joululahjaks saamaa GuitarHeroo
  • Oli taas illanistujaista
  • Käytiin kattomassa yhtä kavereiden konserttia
  • Vaihtovuoden puoliväli koitti
  • Lähennyttiin entisestään Annin ja Jasminen kanssa
  • Kävin kampaajalla
  • Otin luvattoman vähän kuvia
tammi


HELMIKUU
  • Ärsyynnyin YFU:n työntekijöihin ihan todenteolla
  • Pidettiin silti kivaa muitten vaihtareitten kanssa puolivuotis tapaamisessa
  • Fiilistelin ystävänpäivää muistelemalla Suomi-kavereita
  • Kävin Nallierssissa moikkaamassa tuttavaperhettä ja pääsin saunomaan
  • Sairastelin vähäsen
  • Kattelin elokuvia kyllästymiseen asti
  • Suunnittelin hurjan paljon tulevia menoja joita riittikin aika kiitettävästi
  • Söin paljon suklaata
helmikuu


MAALISKUU
  • Taas oli lomaa, jee!
  • Mexicolainen Marcela kävi mua moikkaamassa ja pidettiin kivaa
  • Tylsistyin lomaillessa...
  • ...Kunnes Anni tuli ja pelasti tilanteen
  • Annin kanssa mm. leivottiin kakku, käytiin Ikeassa, syötiin ravintolassa, katottiin Aladdin ja meillä oli lanit
  • Suunnattiin Annin kanssa kohti pohjois-Ranskaa ja Jasminea
  • Käytiin tyttöjen kanssa luistelemassa, synttätibailuissa, Lillessä ja vaikka mitä
  • Fiilistelin kevättä ja uusinta löytöäni, Japanilaista puutarhaa
  • TJ 100, hot or not?
  • Käytiin luokan kanssa Le Mans -kapungissa sellasessa mediaseminaarissa
maaliskuu


HUHTIKUU
  • Listasin viimeaikojen kulutetuimpia kappaleita
  • Kerroin mistä on hyvät päivät tehty
  • Otin ensimmäisiä kertoja arskaa takapihalla
  • Koitin kartottaa sitä tavaran määrää mitä oli jo huhtikuuhun mennessä kertyny
  • Tapahtui todella outoja ja ikäviä asioita Suomen päässä
  • Kokoonnuttiin taas Suomi-tytsyjen kanssa tälläkertaa Annille St Etienneen
  • Vietettiin Annin synttäreitä, käytiin piqueniquella, ulkona monta kertaa syömässä, Lyonissa turistimatkalla ja voi kuulkaas...
huhtikuu


TOUKOKUU
  • En kirjottanut blogia juuri ollenkaan
  • Oli vielä lomia jäljellä
  • Uus kamera JES
  • Johanna tuli moikkaamaan hihi
  • Käytiin Johannan kanssa Rennesissä ja Pariisissa
  • Tein postauksen Nantesista
  • Otin äitille kukkakuvia
  • Kouluun paluu ja moti pohjassa
  • Kävin Suomessa vähän kurjissa merkeissä
  • "Suomi on uusi maailmanmestari, hei maailmanmestari!"
  • Olin paljon yhteyksissä Suomeen muissakin merkeissä
  • Oli YFU:n viimenen aluetapaaminen
  • Eva tuli Nantesiin, oli mahtava illanvietto yhellä kaveriila
  • Olin paljon Clemencen kanssa ja puhuin muidenkin kavereiden kanssa kaikista jutuista
  • Sain uuden kaverin, englantinaisen Tomin
  • Opeteltiin uhumaan ankkaa ja kilpikonnaa
  • Olin ihan omissa maailmoissani, en itekään tiedä mitä oon tehny toukokuussa? Ei oo merkintöjä juurikaan ees omassa päiväkirjassa. Hämmentävää. Kai tein niin paljon ettei oikein kerenny pistää mitään ylös.
toukokuu


KESÄKUU
  • Viimeinen kuukausi pyörähti käyntiin
  • Olin paljon kavereitten kanssa, käytiin kahvilla, vähän juhlimassa jne
  • Löydettiin uus lempikahvila-bar
  • Koulussa oli ns. vika päivä, jollon jotkut pukeutu hauskasti
  • Oli paikalliset koulun päättäjäisbilailut (Tampere vrt rosendahl)
  • Victor piti dinner de classen meillä, niistä muotoutukin kovemman luokan bailut, juhlintaa aamuun asti
  • Tapasin puolisattumalta Ilonan, toisen Suomi-vaihtarin
  • Käytiin perheen kanssa kattomassa miten merisuolaa tehään rannikolla
  • Host-veli Leo tuli kotiin Etelä-Afrikasta
  • Käytiin koko perheen kanssa vielä yhteisellä piqueniuquella
  • Oli epäymmärrys siitä, että lähtö on lähellä
  • Pakkaaminen tapahtui viimetipassa
  • Nyt oli aika sanoo heippa ja nähdään joskus, ja sitten nousi kone Pariisista kohti Berliiniä
kesäkuu


HEINÄKUU
  • Berliinissä kohtas kaikki YFU:n Euroopasta tulleet ja siellä olleet vaihtarit, oli ihan parasta!
  • Helsinki-Vantaalla löydettiin ittemme ja vastassa olevat parrikaadit 6.7.
  • Se vuosi päättyi siihen, niin monia kokemuksia ja tuttavuuksia rikkaampana, en vaihtaisi mihinkään!
heinä

maanantai 13. helmikuuta 2012

That was it part1

ELOKUU
  • Lähtö koitti 26.8. Jännitti ja itketti, mutta oltiin kaikki Suomi-tytöt silti innoissaan
  • Pariisissa oli saapumisleiri, jossa tavattiin kaikki muut Ranskaan tulleet YFU-vaihtarit. Ihan mahtava viikonloppu ja mieletöntä porukkaa! "Näiden kanssa pitää olla yhteyksissä", ajatteli Katri silloin. Tapasin siellä myös ensimmäistä kertaa mun host veljen, Victorin
  • Leiriviikonlopun päätyttyä kaikki lähti kohti omia kotikaupunkeja ja hostperheitä. Jänniys tiivistyy....
elokuu


SYYSKUU
  • Perheeseen ja arkitouhuiluun tutustuminen alkoi.
  • Asioiden hoitamista riitti mm. koulupaperit, bussikortti, vakuutus-asiat...
  • Ensimmäinen kuukausi puhuttiin englantia se mitä perhe sitä puhui, Victor onneksi puhui täydellistä englantia, kiitos vaihtovuoden Etelä-Afrikassa
  • koulun alkua jännitin ja sittenhän se alkokin
  • Victorista tuli koko ajan vaan tärkeempi ihminen, tutustuin myös sen kavereihin mm. illan istujaisten muodossa
  • Kiertelin ja katselin uutta kotikaupunkiani, Nantesia
  • Otin liian vähän kuvia!!! Mun kamera oli sen verran huono, ettei huvittanu
  • Meillä oli ensimmäinen alueellinen vaihtaritapaaminen Nantesin liepeillä
  • käytiin Victorin kanssa Pariisissa yks viikonloppu, nähtiin myös Mexicolaista Ericiä, oli huisia!
syyskuu


LOKAKUU
  • Tehtiin aika paljon Zoén kanssa, mm. käytiin kirjastossa, luistelemassa, shoppailemassa ja uimassa
  • Kielimuuri masensi
  • Satoi vettä
  • Yritin rajoittaa koneella olemista, huom yritin
  • Käytiin Mont Saint Michelinillä Odilen, Victorin ja Zoén kanssa
  • Oli host-tädin 50v. synttärit Normandiassa, tapasin paljon host-sukulaisia kuten serkut
  • Ranskalaiset yleislakkoili, koulun ovet blogattiin, oli paljon mielenosoituksia, rebel!
  • Iski ensimmäinen pikku koti-ikävä
  • Alkoi loma
  • Kotini alottaa koriksen pelaamista, eihän siitä mitään tullu
  • Oli YFU:n Tours -viikonloppu, missä nähtiin taas kaikkia vaihtareita, iPod katosi myös kuin tuhka tuuleen
  • Kertailin mun omaa matkustushistoriaa
  • Kaveerasin meijän kivan kissan kanssa
  • Lucie -serkku tuli Nantesiin
  • Käytiin Stephanien synttäripäivällisellä

lokakuu
MARRASKUU
  • Lomailtiin Bretagnessa host-perheen entisillä kotiseuduilla Victorin ja sen kavereiden kanssa. Bailattiin ja semmosta
  • käytiin reggea -festareilla
  • Kriiseilin kenkien putteesta ja lopulta löysin muutamat kivat
  • Vietettiin Jasminen kanssa viikonloppu Pariisissa, olin ihan parasta! Nähtiin taas Eric ja myös yks Sebastian
  • Vietettiin laatuaikaa perheen kesken ja käytiin ajelemassa keskemmällä Ranskaa ja kattelemassa paikkojja, käytiin mm. sellasessa Futurescope -amusementparkin tyyppisessä paikassa
  • Käytiin toiseen otteeseen Bretagnessa Morganen synttäreillä
  • tykästyin merenrantaan
  • Pohdiskelin Suomen huikeutta
  • 3 kuukautta tuli täyteen
marraskuu


JOULUKUU
  • Luin Pariisissa itselleni kirjoittamani kirjeen
  • esittelin kaikki tärkeät sijoituskohteet ja panikoinjo tässä vaiheessa matkalaukun tilan riittoisuudesta
  • Ikävöin kaikkea mahdollista Suomessa
  • Tuli ikäkriisi ja pohdin aikaa
  • Oli illanistujaisia
  • Käytiin Zoén kanssa kattomassa Narnia3 ja Harry Potter
  • Mietin vaihtovuotta ja kaikkea siihen liittyvää
  • Tylsistyin kuoliaaksi koulussa ja odotin lomaa
  • Kävin Scandinavie -kahvilassa ja tapasin Linuksen, ruotsalaisen tuttavan
  • Kävin Ikeassa, melkein kuin kotona olisi ollut
  • Tiivistin vuotta 2011 kyselyn muodossa
  • Kirjoittelin siitä mitä pääni sisällä liikkui (aika paljon pohdiskelua tässä kuussa!)
  • Joulu-fiilis oli hukassa, mutta Joulu kuitenkin tuli fiiliksen puutteesta huolimatta
  • Käytiin kivalla isolla Nantesin joulutorilla
  • Lomailtiin ja lähdettiin Alpeille!
  • Alpeilla vaihtui myös vuosi 2011

joulu


Ahh, ihanaa selailla noita kuvia vuoden varrelta. Loput tulee sitten erillisssä postuaksessa, nyt taitaa olla hyvä hetki mennä nukkuun!

Tähän on tultu

Aika on ihmeellistä. Hieman yli 7 kuukautta sitten koko lentokone kyynelehti I'm Coming Home -biisin tahdissa lentokoneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle. En oikein osaa sanoa mitään. Kotiin paluu oli hassua mutta ihan super kivaa. Kesä, kaverit, Suomi, festarit, poikakaveri ja mitä kaikkee! Jopa koulun alkua odotin (enää en näin 4. jakson alussa ymmrrä, että miksi). En oo kokenut tässä ajassa mitään suurempaa tuskaa Suomessa olemisesta. Ranska on ihan kiva maa, mutta se ei oo mua varten. Varsinkin alkuun olin pelkästään onnellinen siitä, että olin takaisin siinä mistä oli lähdetty. Tietysti niitä tärkeimpiä ihmisiä oli ikävä, mutta ei juuri muuta. Joulun jälkeen kuitenkin on alkanut tuntua siltä, että voi kun sen kaiken saisi kokea uudelleen. En tiedä onko kyse siitä, että aika kultaa muistot, vai onko kotiin paluusta kulunut nyt sen verran aikaa, että alkaa tehdä jo mieli takaisin maailmalle. Kun miettii kaikkia niitä mukavia hetkiä, tekisi niin kovin mieli elää ne uudelleen. Ja nyt voisi jälkiviisaana osata tehdä toisin ne asiat joita saattaa ehkä katua. Miksi n mennyt sinne, miksi en ollut rohkeampi siinä tilanteessa, miksi en ollut avoimempi ja aktiivisempi kielen opettelussa... Näitä riittää, mutta niistäkin on tullut opittua! Se on varma, että maailmalle palaan. Ja no tulihan tossa kuukausi vietettyä pallon toisella puolen akselilla Singapore - Australia- Uusi-Seelanti - Hongkong. Ei valittamista.
Ajattelin kuitenkin myös omaa muistiani virkistääkseni ja vuottani muistellakseni tiivistää koko vaihtovuoteni yhteen postaukseen. Siitä saattaa tulla haaste, mutta ajattelin ottaa sen vastaan. Palaan sen kanssa tässä lähi päivinä, se kuitenkin saattaa ottaa aikansa koska kyseessä ei ole mikään pikkuhomma ja tässä on tuloss mm. YO-juttuja ja muuta semmoista pientä.



Mutta me palaillaan pika puoliin täälläkin nostalgisissa merkeissä!
Bisous, Kapa