Voisit kirjoitella siitä mitä pääsi sisällä liikkuu

Tällästä mulle eräs anonyymi ehdotteli. Otan tän lähinnä haasteena, koska pään sisällä kaikki on nii epävakaata ja vaihtelevaa, mielialat ja fiilikset hyppii niin että moromoro, en todellakaan voi sanoa pysyväni perässä. Kaikkia tunteita ja ajatuksia on myös tosi hankala pukee sanoiks, mutta mää yritän! Yöt on mulla myös yleensä sitä pohtivinta ja ajatusrikkainta aikaa, niin tää on mahtava ajankohta tälläselle pohdiskelu-kirjotukselle.

Tilannepäivitys:
- 118 päivää takana
- 196 päivää edessä

En tiedä onko se huolestuttavaa, että mulla on tarkka tieto päivien kulusta. En elä hetkessä. Oon ennen luullu, että eläisin täysillä ja siinä päivässä ja hetkessä. Mutta ei se niin mee, eikä se oo helppoo. Oon luonteeltaani sellanen että tykkään tehä suunnitelmia ja listoja, organisoida juttuja (vaikka toteutus jäiskin puolitiehen, kyllä, olen myös laiska ja aikaan saamaton) ja tästä se kai myös johtuu. Mulla on jo täydet suunnitelmat ens kesälle Suomessa? Mutta en sano, että aina olisin perillä mitä aijon tehdä. Nytkin mulla iskee jo paniikkia jatko-opiskeluista ja kaikesta muusta tulevaisuudesta, kun ei oo niinkun mitään hajua että mitä sitä oikein sitten yrittäis lukion jälkeen (jos sieltä joskus pois pääsen). Ja osaan tehdä asioita paljon myös ihan extemporee ja liikoja suunnittelematta. Sitä vaan pitäis olla vielä enemmän. Mutta ei kai sillä pelkällä heittäytymiselläkään voi tässä maailmassa pärjätä, vaikka välillä siihen tahtoiskin uskoa.



Hyvin poikkesin aiheesta, tätä menoo tästä tulee ihan hervoton kilometripostaus mutta no, tätä kaikkee mun päässä liikkuu. Täällä ollessa on ollu niin paljon aikaa itelleen ja pysähtymiseen, kun ei oo ressiä ja koko ajan kauheeta menoo, että oon ajatellu ihan hirrveesti! Välillä tuntuu että tää ajatustyöskentely on menny ihan liiallisuuksiin, mutta kai tää on sitä mikä kasvattaa.

Ranskaa kohtaan en oo vielä kokenu mitään suunnattomia rakkauden tuntemuksia tai muutenkaan en voi samaistua tähän kliseiseen "I'm living the best time of my life!", niinkun esim. Jasmine omassa blogissaan hehkutteli. En tiedä voinko tähän koko vuoteni aikana samaistua, mutta en nää sitä mitenkään häviönä. Oishan se toisaalta mahtavaa että ois ihan huippua ja blaablaa kaikki sujuis loistavasti, mutta musta tää on ihan kivaa myös tälläsenä ei niin loistelijaana. En kuitenkaan väitä etten täällä ihan hyvin viihtyis. Puutteita on (päällimmäisenä kaverit), mutta niin kauan kun huonot asiat ei ota valtaa, niin en usko että niistä on mitään suurempaa haittaa. Tähän kohtaan voisin taas jauhaa siitä, kuinka elämä täällä näyttää todellisen Suomen kirkkaassa ja hyvässä valossa, mutta tyydyn vaan linkittämään kyseisestä aiheesta suoritetun avautumisen tähän. En usko että kukaan haluaa sitä samaa "Suomi on paras maa" hehkutusta toiseen kertaan kahlata läpi.



Mulla ei siis oo elämä täällä ollu mitään loisteliasta ruusuilla tanssimista, vaan ihan tavallista ja aika usein myös tylsää. Mutta tää on elämää - ja viä Ranskassa! Kyllähän se jo tekee tästä elämisen arvosta. Eikä mulle kukaan loisteliasta elämää luvannu, teisin sen, ja silti lähdin.

Muutama viikko koin vähän sellasta kotikaipuuta. Kaipasin paljon juttuja Suomesta ja kavereita erityisesti. Se onkin nyt muodostunu mun weakpointiks täällä. Kai ne asiat mitkä ei oo täällä niin hyvin, niin niitä sitten ikävöi Suomesta. Esim ei mulla oo perhettä ollu oikein ikävä, kun mun perhe täällä on niin hyvä. Koulua taas on ollu välillä kovakin ikävä, kun tää systeemi ei täällä oo musta niin toimiva. Kyllä tässä taitaa olla joku yhteys, aika loogista itseasiassa.

Tätä Joulun aikaa oon odottanu aika kauhunsekaisin tuntein. Meillä on Suomessa maailman parhaat joulut ja ajattelin, että sitä tulis ikävä. Ja no joo, olin oikeessa. Ei nyt (vielä ainakaan) nii suuressa mittakaavassa mitä pelkäsin, mutta kyllä mua vähän harmittaa etten oo nyt kotona. Varsinkin kun täällä meillä tulee oleen aika laimee joulu, siis siihen verrattuna mitä Suomessa oon tottunu Joulusin tekeen. Ollaan vaan perheen kesken ja ei oo mitään suoerjoulu ateriaa, mitä nyt listaa kuuntelin niin lyhyeks kyllä mun mielestä jäi! Tuntuu ettei täällä, tai tässä perheessä ainakaan, Joulu oo niin iso juhla. Toisinkun Suomi-kotona äiti on tainnu suorittaa sellasta joulu-raivoo viimeset 2viikkoo suursiivouksen ja kotitekosten jouluruokien parissa, hirvee ressi ja ahdistuminen. Mutta se sano että se on kivaa? Okei.

Mutta siltä Alppi reissulta odotan kyllä aika paljon. Tulee varmaan tooosi kivaa, ainakin toivotaan! Ja mää otan veikkauksia vastaan, että kuin monta sisarustappelua saan olla todistamassa 12h meno+12h paluu automatkan aikana? En kyllä lupaa pysyä laskuissa.



Tammikuun lopussa tulee täyteen puolet mun vaihtovuodesta. Aika on kyllä kulunu tosi nopeeta, vaikka aina ei oo siltä tuntunu. Vielä kaipailisin kavereita ja parempaa kielitaitoo, mutta onhan tässä viä 6 kuukauutta aikaa. Vielä ja vielä, nopeetahan se menee kuitenkin. Toivottavasti ootte tyytyväisiä tähän mun mielen maailman valottamiseen. Jospa tää olis tässä, vetäydyn nukkumapuuhiin.